Paluu arkeen tapahtui todella nopeasti.  Lähtö Mombasasta, tuosta vastakohtaisuuksien kaupungista sujui mutkitta ja ongelmitta. Kirjoitan mielestäni aiheesta vastakohtaisuuksista. Olimme lomallamme kuin herrankukkarossa kauniissa ja siistissä lomakohteessamme Serana Beach Hotellissa, jossa kaikki oli niin viimosen päälle kondiksessa niin sisätiloissa, rannalla, uima-altailla,  ravintoloissa, kylpylätiloissa, kuntosalilla, puutarhoissa ym. Ajomatka lentokentälle paljasti sen että yli 2 miljoonan ihmisen kaupungissa on muunkinlaista elämää kuin se mistä hämmästyneenä saimme nauttia ja rentoutua.  Katuvilinä oli aikamoista, epäsiisteyttäkin ja paikallinen "etappi" savusi ja päästeli muitakin kuin laventein tuoksuja ilmoille. Autoja monenkuntoisia ja näköisiä meni monessa rivissä vierekkäin, vaikka ei nyt niin kaistoja ollutkaan näkyvissä. Onneksi voimme luottaa kuljettajaamme.

Saimme tosi viehättävän autonkuljettajan hotellista kentälle.  Hän tunsi kotikaupunkinsa ja ylpeänä esitteli sitä meille. Saimme tututustua ajomatkan aikana kaupungin värikkääseen historiaan, tärkeimpiin patsaisiin, japanilaisten aikanaan tekemään sillan vaiheisiin ja erilaisiin vaihtoehtoihin miten varsinaiseen saarella sijaitsevaan alkuperäiseen kaupunkiin matkataan.  Hän kertoi aina välillä kauniisti "sotkujen seasta" loistavista kukkivista puista ja sataman tärkeydestä  kaupungin historiassa.  Mombasassa on valtavan iso satama ja se on tärkeä seitsemälle Afrikan maalle.  Maista muistan nyt vain Kenian lisäksi Sudanin, Tansanian ja Etiopian. Kaupungissa on myös valkoista hiekkarantaa "pilvin pimein". Siitä saimme nauttia myös hotellillamme.

Nairobissa taannoin tapahtuneesta tavaratalon konfliktista on aiheutunut valtavat turvajärjestelyjen lisäämiset koko maassa. Maahan tultaessa ja sieltä poistuttaessa läpivalaistaan kaikki kyllä niin viimosen päälle, ettei mikään jää paljastumatta.  Ennenkuin menimme maahan täytimme monenlaiset kaavakkeet ja maksoimme 50 dollaria maksaneen viisumimme. Viisumin (Visa) ostossa osa valokuvattiin ja osa antoi sormenjäljet. Passit valokuvattiin jne. Virkailija tivasi maahan tulon syytä ja maassaoloaikaa.  Pois lähdettäessä taas lappujen täyttämiseen ja passin kopioimiseen. Pois lähtiessämmekin  Mombassa jo jouduimme monta kertaa turvatarkastukseen, sama Nairobissa ja tiukkaa tarkastusta oli  myös Amsterdamissa. Nairobin konflikti on ymmärtääkseni aiheuttanut aikamoisen turistien paonkin Keniasta. Näin ainakin väittivät henkensä pitimiksi työtä tekevät krääsäkauppiaat ja mm. veneretkiä järjestävät paikalliset yrittäjät.   Heillä ei olekaan niin paljon ulkomaisia turisteja ja tulonlähteitä heiltä mitä aiemmin.  Se on toisaalta tietty harmi.  Pelko on meidän kokemuksemme mukaan turhaa. Missään emme törmänneet pelottaviin asioihin. Olemme kiitollisia tietenkin siitä, että meillä oli suojelus matkassamme, ja toisaalta taas kotonakin voi sattua vaikka mitä!  Pelottavia asioita tapahtuu tässä lähiympäristössämmekin, kuten olemme voineet Ilkka-lehdestäkin lukea.

Yksi lapsuuteen mieleen tuonut asia on pakko vielä kirjata ylös. Kenian vuoren läheisyydessä ja Naivasha- järven tutumassa majoittuessamme oli huomattavasti viileämpää kuin Mombasan lämmössä.  Usko tai älä, niin siellä majoituspaikoissamme tuotiin vuoteisiimme samanlaiset kumiset kuumavesipullot mitä äiti pruukasi syntymäkodissani tuikata kylminä talvi-iltoina sänkyyn ennen nukkumaan menoa. Mua aivan itketti se muisto, kun menin nukkumaan ja tunsin kuuman vesipullon tuoman lämmön koko sänkyyn. Hyvä siihen oli uinahtaa ja yöllä herätessä hieman säikähtää, että mikä ihmeen elukka mulla on sängyssä kun ei heti muistanut koko pulloa jalkopäässä. Vielä aamulla pullo oli "haloonen". Voi sitäkin fiilistä.

Siis kotimatka sujui mukavasti. Yölento Nairobista Amsterdamiin lähti puoli yhdentoista aikaan. Pötyä lykättiin pöytään heti kun kone oli noussut tarpeeksi korkealle. Siinä sitä puolenyön maissa nakerrettiin kanankopia tai piffiä ja jälkiruoat päälle.  Kuinka ollakkaan niin jo tuotiin aamupalaa heti kolmen jälkeen, kun viiden korvissa oltiin Amsterdamissa, että ehdimme ruokailla ja lentoemot ehtivät korjata tarjottimet ym. pois ennen laskeutumista. Vaikka olen kova syömään ja nautin ruoasta (sen näköö kyllä päällekin päin), niin aamiainen siihen aikaan yöstä ei oikein mennyt alas.  Vieressäni istui Los Angelesista kotoisin olevan vanhempi herra puolisonsa kanssa.  Heille onneksi aamupalatkin vielä maistuivat. Olivat olleet Tansaniassa safareilla viikon verran. Kertoivat rakastavansa Afrikan eläimistöä ja olevansa kaikista "Afrikan ilmiöistä" kiinnostuneita ja Serenget on heidän mielestään paras luonnonpuisto.  Tämä samainen Serenget jatkuu Kenian puolella meidän yhtenä vierailuluonnonpuistona olleeseen Masai Maraan. Eläimet voivat ilman passia ja rajamuodollisuuksia näissä rajanaapureina olevissa luonnonpuistoissa siirtyä maasta toiseen. Amerikkalaispariskunta oli eläkeläisiä samoin kuin meidän matkalaiset, mutta heidän matkansa jatkui Amsterdamista vielä 11 tuntia Amerikkaan, meillä vain kaksi tuntia Helsinkiin.  Amerikkalaispariskunta oli matkustanut paljon ja pitkät lentomatkat eivät heitä vaivanneet.  Olivat viimeiksi ollet Australiassa ja vuolaasti kertoivat senkin maanosan ihmeellisyyksistä ja niistä valtavan suurista kaksikerroksisista lentokoneista, jotka Australiaan lentävät.  Tosi mukavaa matkaseuraa, vaikka en nyt niin sosiaalinen jaksanut olla koko yön ajan. Aina kun horroksesta heräsin, amerikkalaisherra katseli leffaa monitorista, eikä mielestäni nukkunut koko yönä.  Rautainen pari, ajattelin. Tämäkin KLM:n kone, jolla tulimme Afrikasta Eurooppaan oli tosi iso. Vierekkäin istui 10 henkilöä, kummallakin sivulla 3+3 ja keskellä 4, käytäviä siis kaksi. Olin rivillä 61 ja takanani oli vielä ainakin 10 riviä.  Mua aivan hirvittää miten paljon siitä tulee yhteen lentokoneeseen väkeä+vielä valtavat määrät matkatavaroita ja kaikki ruoat ja juomat ja voi hyvä sylyvi mitä kaikkea muuta tavaraa. Miten ihmeessä ne pysyy ilmassa, ei voi näin yksinkertainen naiseläjä ymmärtää!

Pakko näissä muistoissa on vielä olla ja ammentaa monenlaista hyvää tähän arkeen ja loppusyksyn tuiskeisiin. Keli ja palveluhenkisyys muuttui kerralla kun kotimaan kamaralle tulimme, sen saivat osa matkalaisitamme kokea hyvinkin karvaasti.  Meillä eivät kaikki palveluammateissakaan oleva ole palveluhenkisiä, harmi. Mutta näillä mennään ja muistellaan vielä pitkään, mahdollisesti loppuelämämme näitä mukavia muistoja.

Olen niin ylpeä niistä muutamista valokuvista, joita onnistuin ottamaan safarin aikana, että opiskelen vielä niiden sijoittamisen "help deskini" Nooran avulla ja toivon, että rakas lukijani kävisit klikkaamassa ne jossain vaiheessa.  Afrikan kertomukseni päättyy muilta osin  - toivottavasti - tähän. Jos joku välttämätön asia tulee mieleen, en tietenkään malta olla sitä kirjaamatta, etten aivan lähipiiriäni uuvuta kaikenlaisella jutulla lumoavasta Afrikasta.

Seuraavaksi kerron marrakuussa, minkälaista on buddhalaisissa häissä Japanissa. Miten voikin minulle, yksinkertaiselle naiseläjälle, sattua samalle vuodelle ja aika lähekkäin vielä vierailut ja mielenkiintoiset asiat kahdessa eri maanosassa.

Kwaheri (näkemiin)