Aamulla oli vielä niin pää pyörryksiss kun koko yön kaikenlaiset hauskat kokemukset pyörivät päässä enkä oikein saa nukutuksi kun siellä kotona on päivä ja täällä yö. Tänään olen taas tavannut aikamoisen määrän ihmisiä.  Ihmettelen niin sitä palveluhalua ja ystävällisyyttä, mistä ihmeestä se kumpuaa. Kaikki ihmiset, joihin täällä törmää, ovat niin auttavaisia.  Aamulla minut haki morsiamen professoria (tunnen hänet, hän on ollut useaan otteeseen Seinäjoella ja jopa meillä kotona) tapaamaan Chirio -niminen nuori opiskelija, joka hänkin on ollut Seinäjoella ja ihan tutun näköinen tyttö. Olen hänetkin tavannut!! Hän esitteli hienon baseball stadionin ja valtavan ison huvipuiston. Pyysin, ettei hän vain veisi mua mihinkään härveliin, pelkäsin etten olisi sieltä selviytynytkään.  Baseball-stadionin luona huomasimme Muumi-kahvilan. Muumit ovat täällä kovaa valuuttaa.  Vaikka niillä ittellä on Hello Kittyä ja muuta, niin muumit ja Iittala kiinnostaa kovasti.  Siellä kahvilassa henkilökunnalla oli vaaleanharmaat pitkät housut, valkoinen paita ja pitkä sininen essu ja sininen kaulaliina, niin suomalaasta jotta.  Skandinavia oli seinällä kartassa ja Suomi siniseksi maalattu. Siinä toivotettiin tervetulleeksi muumien syntysijoille. Kaikenlaista muumikrääsää myytiin vähän vielä kovempaan hintaan kuin Suomessa. Kaikenmaailman muumimammat ja pikkumyyt oli isokokoisena istumassa tuoleilla ja niitä sitten siirreltiin tuolilta toiselle sen mukaan kenen vieressä asiaskas halusi istua.  Siis mun mielestäni aivan huvittavaa,mutta mukavaakin. Seinällä oli kuva jostain rouvasta ja japanilaista tekstiä vieressä. Chihiro kertoi siinä olevan, että omistaja on suomalainen nainen. Hyvä juttu. Toin(=raahasin) täällä oleville japanilaisille tutuille muumimukeja Suomesta. Olin hirveän surullinen niitä Suomesta ostaessani, kun kaikissa uusissa kuoseissa lukee "Made in Thailand". Ostin vanhoja malleja, joiden toivon olevan Suomessa valmistettuja.  Täällä myydyissä tavaroissa kyllä lukee se hiivatin thailand.

Sain siitä eilisestä temppelissä pidetystä juhlasta tietää, että valkoisella, ylöspäin pidettävällä "luudalla" ja runsailla kellojen kilistelyillä kartoitetiin pahoja henkilä pois avioparin ja meidän kaikkien ympäriltä. Meidän piti muuten ensin temppelin alueelle mentäessä pestä kädet. Käsien pesu symboloi koko kehon puhdistautumista ennen temppeliin menoa.  Sekin operaatio oli jännä. Vettä otettiin hauskalla pitkävartisella kipolla isosta sammiosta ja juoksevaa vettä vähän hanasta päälle ja valeltiin kädet. Ei niitä mihinkään kuivattu, kesäinen sää kuivasi. Rahaa ei siinä temppelissä kerätty missään kohtaan. Tänään tepsuttelin yhden temppelin ohi ja nuoret pyysivät että kävisin heidän kanssaan siinä aukealla mistä näkyy alttarille.  Edessä on hirveän iso "rahankeräyslaite". Nuoret sanoivat, että tarvitsee laittaa kuin vain viisi jeniä. No pudotimme sen, sen jälkeen kumarsimme alttarille päin ja klapsautimme käsiä kaksi kertaa tiukasti yhteen samanaikaisesti.  Sitten taas kumarsimme.  Yritin selvittää mitä se käsien klapsuttelu tarkoittaa, mutta eivät he osanneet kertoa. Niitä käsiä klapsuteltiin eilenkin nimittäin moneen otteeseen siellä temppelissä. Yleissivistys on meikäläisellä kyllä iljettävän huono. Ehkä mä joskus selvitän mitä siellä häissä symbolisesti tapahtui, mutta ei morsiankaan tietänyt, halusi vain perinteiset japanilaiset häät

Juhlapaikalla ruokaa ja juomaa tarjottiin aivan julmetusti. Heti kun päätään käänsi, juomia tuotiin lisää ja aina joku uusi kippomäärä pieni maukkaita annoksia ruokaa. Juomia tarjosivat morsiusparin vanhemmat muutamaan otteeseen ja tarjoilijat tietenkin. Tarjoilijaporukkaa oli aivan valtavat määrät. Täytyy sillä häätalolla olla  valtava henkilökunta, kun kymmenissä häissä on jokaisessa sellainen tarjoilijamäärä, mutta on Tokiossa väkeäkin, jotka voivat avioitua.  Kaupungissa on 12 miljoonaa ihmistä ja osa haluaa tulla viettämään häitään muualtakin Tokion hienoihin häätaloihin.

Murehdin sellaista asiaa eilen, kun morsiuspari ei ehtinyt syödä mitään, kun niitä vietiin koko ajan jonnekin.  Puheita oli paljon, kummankin yliopiston opettajat puhuivat sitten tuli maljapuhe, vähän ruokailua ja mun piti myös pitää puhe. Sanoin, että teen sen suomalaisittain, kovasti ne tykkäs kun selvitin muutamia avainsanoja japaniksi. Oli ne tietty niin pöllöösti äännetty, että niitä nauratti, luulin jotta ne tykkäs. Puhuin tietty englanniksi, mutta seremoniamestari käänsi ystävällisesti sen jaappaniksi.  Sitten pitkin iltaa kaverit puhuivat ja harrastusporukkojen esityksiä oli ja koko ajan oli valtavasti ohjelmaa paikan päällä. Tämä porukka jos kuka osaa tehdä kaikenlaisia videoita, niitä sitten esitettiin pitkin poikin ja hulvattoman hauskaa oli mullakin, vaikken kaikkea ymmärtänyt.  Perinteisen tavan mukaan morsian vaihtaa kimonoa. Akari vaihtoi kolme kertaa ja aina tukkalaitetta oli vähän tällätty eri malliin. Ensin äiti vei vaihtamaan pukua, sitten isä ja sulhaselle sama juttu. Mun mielestä ne oli siellä pukujenvaihto-operaatiossa pitkät tovit ja sinä aikana me syötiin.  Koko ajan sitä nuortaparia vietiin ku paikkatrasua. Hääkakun ne leikkas yhdessä ja vierekkäin seisoivat kun  Akari puhui vanhemmilleen. Sulhanen puhui aivan aluksi ja kiitteli vanhempiaan ja toivotti väkeä tervetulleeksi. Paikalla oli seremoniamestari koko ajan, hän ohjasi monituntisen ohjelman kulkua. Juhla päättyi Akarin puheen jälkeen vanhempien kukittamiseen ja lahjojen antamiseen vieraille, siis lahjoja tuotiin hääparille edellisenä päivänä ja itse he antoivat lahjanyssäkän jokaiselle vieraalle!!  Apua miten tyyristä touhua.  Juhlan päätteksi suhlasen isä kiitteli vieraita ja ihasteli kun sai niin suloisen ja pätevän miniän. Sitten sulhasen ja morsiamen vanhemmat ja nuori pari siirtyi sinne kauniiseen japanilaiseen puutarhaan ja voi sitä kumartelujen määrää. He seisoivat punaisella matolla ja kiitoksissa ei kosketeltu eikä halattu (paitsi mä), siellä vain kumarreltiin ja kiitettiin ja toivotettiin onnellista tulevaisuutta. Sitten lähdettiin kotiin ja voi sitä kiittelyjen ja kumartelujen määrää, mitkä joka rappusellla olevalta henkilökunnan edustajalta saatiin. Näin mörkönä pohojalaasena sitä oli aiva äimän käkenä, mutta kummasti rupes munkin niskani taipumahan niihin kumarruksiin. Sen olen oppinut, ettei kovin syvään saa kumartaa.

Kuten arvelinkin, eilen kertomassani ensimmäisessä huoneessa kun upean morsiusparin tapasin, oli se temppelin puolesta järjestetty ja siellä ollut vanhempi rouvashenkilö oli temppelin seremonian ohjaaja. Hän kertoi mitä temppelissä tapahtuu ja harjoiteltiin niitä käsien kaksi kertaa yhtäaikaisesti klapsatteluja ym. Morsiankin kuuli ensimmäisen kerran mitä temppelissa pitää tehdä.

Muuten kun heillä molemmilla oli japanilaiset kimonot, niin siihen kuului, että jalassa on valkoiset sukat, joissa on isovarpaalle oma tila ja varvassandaalit. Akarilla oli kultaiset sandaalit ja sulhasella valkoiset. Niillä ne sitten hauskasti sipsuttivat edestakaisin siellä juhlahuoneistossa ja musiikki soi ja väillä sammutettiin valot ja morsiuspari ilmestyi verojen avauduttua yhä uusissa ja upeimmissa asuissa paikalle, sitten hurrattiin ja taputettiin ja oltiin iloisia kun tulivat takaisin uljaina kantaen komeita komonojaan.

Häät olivat kalliit, sen näki kaikesta ylöspanosta ja tämä ei ole mitkään halpa maa.  Akari kertoi heidän kummankin lainanneen rahaa vanhemmiltaan, että selviytyvät häistä tulevasta laskusta!!

Asu numero kaksi ja hääkakun leikkaus.Kakku tarjoiltiin sitten määräpaloihin leikattua häävieraille viimeiseksi annokseksi lukuisten pienten ja maukkaiden tarjoilujen jälkeen.

Kimono numero 3 ja uusi tukkalaite uutena upeana. Näky oli komea kun heitä katseli.

Morsiusparin vanhemmat ottamassa vastaan morsiusparin lahjat, valtavat kukkakimput ja paketit. Akaria vähän itkettää vielä. Hän sanoi, ettei hän tavallisesti itke, mutta tilaisuus oli ollut niin koskettava, ja olihan se. Olen tosi etuoikeutetussa asemassa voidessani kokea tällaisia juttua, olen kiitollinen ja myös hämmentynyt. Mutta elämä on - pääasiassa mukavaa, joskus tympii enemmän ja vähemmän. Just tällä hetkellä kiitollista mieltä kroppa täynnä.

Tämäkin päivä oli mukavia tapahtumia täynnä. Tapasin yliopistolla Leo Koita -nimisen nuoren miehen. Hän asui meillä 4-5 vuotta sitten hänkin ammattikorkeassa opiskellessaan. En ole sen jälkeen tavannut. Hän on sairaanhoitaja ja työssä Tokiossa. Aivan ihastuttava hänkin. Hän on äärettömän taiteellinen ja tekee mm. sarjakuvakirjoja hoitotyöstä. Hän lupasi kääntää uusimman kirjansa suomeksi!! ja lupasin ruveta markkinoimaan Suomessa, jos hän sen tekee. No se oli vitsi vitsi molemmin puolin. Olin kyllä onnellinen nähdessäni hänetkin. Hän oli ensimmäinen, jonka rohkaistuimme  ottamaan kotiimme ja kokemus oli silloin jo tosi myönteinen. Leo muisti suomen sanojakin kovasti, mua aivan itketti kun hän erotessamme sanoi mun hänelle opettamani "enkeleitä matkallesi"- nyyh.

Huomenna lähdemme Akarin ja hänen äitinsä kanssa Kiotoon. Apua miten valtavasti ne näkee vaivaa mun vuokseni. Mua jotenkin nolottaakin, mutta otetaan nyt "kaikilla mausteilla" ja nautitaan tästä ihanasta, siististä, äärettömän kohteliaita ihmisiä omaavasta maasta ja sen kulttuurista.  Tosin nyt eivät Kiotossa kirsikkapuut kuki, siihen huumaavaan tuoksuun pitäisi tulla maaliskuussa. Taitaa jäädä haaveeksi, mutta kotipuutarhaan olen istuttanut kirsikkapuun ja nautin sen kukkimisesta keväisin aivan valtavasti.